Itseluottamuksesta

Olen nyt jonkin aikaa miettinyt paljon itseluottamukseen ja sen rakentamiseen liittyviä asioita. Olen lähiaikoina huomannut, että itseluottamukseni on nyt parempi kuin koskaan. Minulla on luottavainen olo kaiken suhteen. Aiemmin ympärilläni on ollut useita ihmisiä, joihin en ole voinut luottaa. Olen monissa eri tilanteissa tullut jollain tapaa hylätyksi tai petetyksi ja se on romuttanut itseluottamustani paljon. Olen useasti päätynyt väärien ihmisten seuraan ja joutunut vaarallisiin tilanteisiin. Tämä johtui varmasti osittain siitä, että muutin kauas kotoa opiskelemaan vähän ennen kuin täytin 17 ja olin silloin vielä hyvin sinisilmäinen. Olen nähnyt ja kokenut, että ihmiset voivat olla pelottavia ja vaarallisia. Nyt oloni on turvallinen ja minulla on useita hyviä ystäviä, rakastava avomies ja perheessäni on kaikki hyvin. Lehdissä uutisoidaan jatkuvasti väkivallasta ja joukkosurmista ja se saa usein miettimään, että onneksi itsellä on vihdoin asiat hyvin ja turvallisia ihmisiä ympärillä. 

Vielä pari vuotta sitten muistan surkutelleeni, kun kavereita oli niin vähän. Suurin osa kavereista muutti silloin muualle opiskelemaan. Itse olin sen sijaan muuttanut opiskelujen jälkeen takaisin pääkaupunkiseudulle, ostanut hevosen ja saanut vakituisen työpaikan. Olin ihan eri elämäntilanteessa, kuin kaikki kaverini. Ne vähät, joita täällä päin sattui asumaan, opiskelivat myös ja riensivät vapaa-ajalla bileistä toiseen, sekä istuivat kotona nenä kiinni kirjassa. Itse vietin kaikki päiväni hevosen kanssa ja koska en omistanut vielä ajokorttia ja autoa, kävelin paikasta toiseen pidempiäkin matkoja, eikä aikaa juuri jäänyt muuhun kuin hevoseen, työntekoon ja kävelyyn. Nyt pääsen nopeasti autolla paikasta toiseen ja kavereita alkaa jo löytyä niin paljon, ettei kaikkia ehdi millään nähdä! Viime aikoina olen löytänyt luotettavia ystäviä, jotka eivät peru jokaista tapaamista ja joiden kanssa viettää mielellään aikaa.

En mielelläni kerro parisuhteestani blogiin, mutta sen verran voin kaiketi kertoa, että olen hyvin onnellinen ja arki sujuu mukavasti, eikä valittamista juuri ole. Meilläkään ei ole aina mennyt hyvin, mutta uskon että asioihin vaikuttaa paljon myös oma henkinen tasapainoni, tai siis sen löytyminen. Pelkäsin pitkään erinäisiä asioita, eniten sitä että minut jätetään. Nyt en pelkää enää mitään ja uskon yhteiseen tulevaisuuteen. Olen onnellinen ja luotan itseeni, sekä muihin ihmisiin. Tottakai tietty varovaisuus pitää säilyttää, mutta mieleni on silti vakaa ja luotan siihen, että asiat ovat siltä miltä näyttävätkin, eli hyvin.

Yksi iso tekijä itseluottamukseni kohentumisessa on ollut ihoni paraneminen aknesta. Pahimmillaan naamani oli aivan punainen ja turvonnut. Finnit olivat ennemmin paiseita kuin finnejä. Niitä tuli ihon alle ja ne saattoivat olla halkaisijaltaan jopa useita senttejä. Niitä ei pystynyt puristamaan. Olin turvonneen näköinen ja suoraan sanottuna ruma. En ole ikinä uskaltanut ottaa kuvaa naamastani kun se oli pahimmillaan. Nyt kun olen syönyt e-pillereitä aknen hoitoon, naamani on taas terveen näköinen ja  uskallan liikkua ulkona ilman meikkiäkin.

Vuosi sitten minusta alkoi tuntua, että tarvitsen haasteita työelämässä ja että minun täytyy saada jokin uusi ammatti tai mielekäs työ. En enää kelvannut itselleni huoltoasematyöntekijänä. Halusin jotain uutta ja haasteellista elämääni. Kävi kuitenkin niin, että kun olin ollut jonkin aikaa toisessa työssä, huomasin sittenkin kaipaavani työtä huoltoasemalla ja päätin palata sinne. En ehkä tee tätä työtä koko loppuelämääni, mutta viihdyn työssäni silti. Asiakkaat pitävät minusta ja moni on tullut sanomaan, että kiva kun tulin takaisin. Työkaveritkin ottivat avosylin vastaan. Olen ymmärtänyt, etten tarvitse yhtään tämän hienompaa työtä ollakseni onnellinen. 

Hevosten kanssa olen aina ollut rohkea ja itsevarma, mutta koska minulla ei ole ikinä ollut juurikaan rahaa valmentautumiseen, olen joutunut ratsastamaan paljon itsenäisesti ja sen vuoksi kehittynyt hitaammin kuin monet muut. Suomesta löytyy tälläkin hetkellä useita kansallisen tason huippuratsastajia, joiden kanssa olen ratsastanut pienenä samalla tallilla. Silloin he olivat minua kokemattomampia tai aloittivat samoihin aikoihin. Joitain heistä olen jopa taluttanut alkeiskurssilla. Tunsin itseni mitättömäksi, kun tajusin jossain vaiheessa miten surkea olen moniin muihin yhtä pitkään ratsastusta harrastaneisiin verrattuna. 

Hevostalli.netin haukut saivat minut pari vuotta sitten aivan pois tolaltani. Jopa niin pahasti, että poikaystäväni, joka ei yleensä ole mitenkään kiinnostunut siitä mitä netissä teen, kielsi minulta jyrkästi hevostalli.netissä käymisen. Hän sanoi, että tuhoan itseni jos luen niitä juttuja. Ja hän näki, että olin oikeasti jo melkein romahtanut. Sain paljon tukea vierailtakin ihmisiltä, silloin irc-galleriassa ja myöhemmin blogissa. Kiitos kuuluu näille kaikille ihanille ja kannustaville ihmisille, jotka saivat minut ymmärtämään, että olen saavuttanut Futuran kanssa paljon hienoa ja että minun pitäisi olla ylpeä itsestäni.

©Jemina Manninen

Vähitellen olen alkanut ymmärtää, ettei minun kannata verrata itseäni muihin. Ja jos vertaankin, alemmuudentunteelle ei pidä antaa valtaa. Vaikka teen virheitä, pystyn korjaamaan ne ajan kanssa. Kaikki tekevät virheitä ja virheistä oppii aina jotain, vaikka niiden korjaaminen kestäisi vuosia. Mitä kauemmin virheen korjaaminen kestää, sitä enemmän varmasti myös oppii. Jokaisella on oikeus harrastaa omalla tasollaan ilman, että tarvitsee jatkuvasti kuulla negatiivisia kommentteja muilta ratsastajilta tai saada ilkeitä katseita ja selän takana supattelua osakseen. Aina ei tarvitse olla muita parempi, vaan tärkeintä on voittaa itsensä - oli kyse sitten oman tuloksen parantamisesta tai jonkin pelon voittamisesta. Tärkeintä on yrittää rohkeasti ja myös kokea onnistumisia, koska ilman onnistumisen tunnetta kukaan ei jaksa pidemmän päälle yrittää.

Moni on ihmetellyt, miten olen jaksanut kaikki ilkeätkin kommentit ja kuinka olen edelleen vielä tässä iloisena ja elämääni tyytyväisenä kirjoittelemassa tällaista tekstiä blogiin. Ei, minulla ei ole aina ollut hyvää itseluottamusta. Itseluottamukseni on käynyt ajoittain syvimmissä pohjamutien syövereissä. Olen kuitenkin aina ollut ihan pirun itsepäinen oman tieni kulkija. Koulussa olin aina liian pieni, kehityin liian hitaasti, olin lauta, tyhmä matikassa ja muuten vaan ihan liian outo. Olen aina halunnut saada muut nauramaan, eikä ole ollut niin väliä sillä, nauravatko he minulle vai minun kanssani. 

Olen tehnyt itsestäni pellen useissa eri tilanteissa. Jotkut ovat pitäneet minua jopa hulluna sen takia. Kaikki eivät ole ymmärtäneet kykyäni nauraa itselleni. Omat jutut ovat tottakai aina hauskimpia! Kerron usein toilailuistani muille ihmisille, vaikka kyseessä olisi nolokin asia. Jos saan jonkun päivää piristettyä hölmöydelläni, tulen hyvälle mielelle. Minusta on myös hauskaa esittää tyhmää, koska minua huvittaa suuresti kun muut ihmiset kuvittelevat minun olevan tyhmä ihan tosissaan, vaikka oikeasti vain vitsailen. 

Vaikka olen saanut paljon kummastusta osakseni, en ole yrittänyt muuttaa itseäni. Vaikka olisin halunnut olla koulussa suosittu, pysyin aina yhtä kaktumaisena ja epäsuosittuna. Joskus ylä-asteen alussa eräs kaveri totesikin, että kukaan ei voi kohta kasvaa aikuiseksi, jos jatkan kaktumaisuuden viljelyä. Silloin loukkaannuin, mutta olen huomannut että se oli totta ja sama asia pätee edelleen. Olen tietämättäni kapinoinut koko elämäni ajan kaikkia normaaliuden ja tyylikkyyden sääntöjä vastaan. Pidän kynää väärin, hiihdän väärin, kuorin perunoita väärin, kudon väärin, teen kukkaseppeleenkin väärin ja joiltain osin käyttäydyn ihan tajuttoman väärin ollakseni kohta 25-vuotias. 

Koulussa minua yritettiin asettaa tiettyyn muottiin, johon en suostunut. En kuitenkaan ollut mitenkään hankala oppilas, vaan sain ihan hyviä arvosanoja, vaikka teinkin asiat oman pääni mukaan. Toisella luokalla en jaksanut laskea matikankokeessa, koska vihasin laskemista. Niinpä keksin vastaukset päästäni. 20+8=56, no mikä ettei? Äitini sanoi joskus, ettei minua ole voinut kasvattaa, mutta siitä huolimatta olen ollut aina kiltti. Olen vain aina keksinyt keinot, jotta pystyisin toteuttamaan itseäni. Viljelen edelleen kaktumaisuutta täällä blogissani ja kukkahattutätien puntit tutisevat. Hyvä etteivät sentään ole vielä pissanneet pitsialushousuihinsa järkytyksestä.

Koska en suostunut tekemään asioita vaaditulla tavalla, koin usein itseni muita huonommaksi. Yritin kyllä monesti, mutta huomasin aina oman tapani olevan minulle paljon helpompi. Myöhemmin tajusin, että olen jo kohdusta saakka ollut joka paikassa aina väärin päin. Istuin mahassa, enkä suostunut kääntymään, joten minut oli leikattava ulos. Siitä eteenpäin olen aina ollut vastarannan kiiski, väärin päin joka paikassa ja itsepäinen kuin muuli. Olen varmasti aiheuttanut harmaita hiuksia monille aikuisille. Olen kuitenkin vihdoin ymmärtänyt, että minun ei tarvitse olla samanlainen kuin muut. Olen pärjännyt elämässä siitä huolimatta. Luovuuteni, ennakkoluulottomuuteni ja itsepäisyyteni ovat auttaneet minut elämässä sellaiseen tilanteeseen, josta en olisi uskaltanut lapsena edes haaveilla. En tiedä voisinko olla onnellisempi. Tuskinpa.

Blogin kirjoittaminen on tehnyt minulle todella hyvää. Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin ja ilmaisemaan itseäni syvällisemmin. Olen saanut upeita kontakteja, upeita mahdollisuuksia ja myös uusia ystäviä. Myös hevosystäviä. On ollut antoisaa päästä ratsuttamaan nuoria hevosia, poneja ja lämminverisiä ja hienoa huomata kuinka projektini ovat edistyneet ja omistajat ovat olleet tyytyväisiä. Alussa pelkäsin, että minua huijattaisiin. Kun ajoin uuteen paikkaan ensimmäistä kertaa, pelkäsin että vastassa onkin joku ilkeä ihminen, joka sanoo että "Lankaan menit, en mä sua aio päästää mun hevosen selkään. Kunhan vaan testasin miten tyhmä olet!" Kerran on käynytkin näin, tosin asia tapahtui jo sähköpostin välityksellä ja tajusin itse nopeasti, että kyseessä on huijaus. Kun kysyin asiasta suoraan, kyseinen huijari jopa myönsi huijanneensa minua, kertoi saaneensa viestittelystämme illan naurut ja että hänen poninsa oli mielikuvituksen tuotetta. Suurimmaksi osaksi saamani palaute on onneksi ollut todella positiivista ja jaksan siitä syystä uskoa itseeni ja kirjoittaa tätä blogia myös jatkossa.

Toivon paljon rohkeutta kaikille oman itseluottamuksensa kanssa kamppaileville! Olkaa rohkeasti omia itsejänne, se kantaa jo pitkälle!

Kaktu sahaa.

VAROITUKSEN SANA: Löysätkää nutturaa ja ottakaa kukkahatut pois päästä ennen kuin katsotte videon! Saatatte saada elinikäiset traumat.

Sain eräänä iltana nukkumaan mennessäni tämän aivan kaistapäisen idean ja seuraavana päivänä Ninan kanssa viiniä maistellessamme päätettiin, että pakkohan tämä on toteuttaa! Idea jäi muhimaan päähän ja viikon päästä pengottiinkin taloyhtiön varastosta puskatrimmeri, vaikka moottorisaha tai perinteinen saha olisi tietysti aina ollut parempi vaihtoehto. Mutta ei sen niin väliä, saha kuin saha!

Turha viisastella, että tämä vain antaa lisää kimmoketta sahauksesta valittaneille. Olen jo aikoja sitten tajunnut, että niin kauan kuin bloggaan ja teen videoita, negatiivisilta kommenteilta en voi välttyä. Paras lääke koko juttuun on se, että etsii asioista hauskat puolet ja opettelee nauramaan niille. Ei ehkä toimi kaikilla, mutta minulla se toimii! :)

Koulukisat

Aamulla tallille lähtiessä oli hyvä fiilis ja ajattelin, että tuli mitä tuli, pidän iloisen mielen mukana koko päivän. Kaikenlaista tuli pelleiltyä siinä hevosta puunatessa ja naurettua enemmän kuin laki sallii! Lähdettiin yhdentoista aikaan Mimmin ja Vuoksin kanssa kävelemään kohti Korpisen Tallia. Matka meni hyvin ja mukavasti jutellessa. Hevoset vähän jännittivät betonipossuja ja siltaa, mutta liikenteestä eivät sanoneet mitään. Olimme perillä juuri sopivaan aikaan ja sain heti mennä verkkaamaan. 

Hännän letitys meneillään.

Futura oli raviohjelman verryttelyssä tosi hyvä. Vähän se tuijotteli tuomarin autoa, mutta kouluaidoista ei sanonut tällä kertaa mitään. Eteenpäinpyrkimys oli tosi hyvä ja Futura kulki paljon paremmin, kuin eilen kotona treenatessa. Olin tosi luottavaisin mielin ja verryttelyssä tuli jo vahva tunne siitä, että kyllä me selviydytään tällä kertaa hyväksytysti läpi. Ehdin verkata melko kauan, koska lähdin vasta luokan viimeisenä. Luokassa oli lähtijöitä vain neljä. Radalla Futura häsläsi hieman enemmän kuin verkassa ja oli välillä vähän kiireinen. Muoto pysyi kuitenkin suurimmaksi osaksi tasaisena ja tuntui että Futura oli ajoittain oikein hyvin avuilla. Vähän epätarkkoja teitä tuli ja välillä Futura asettui ulospäin, kun jännitti tuomaria ja katsomoa, eikä mennyt aina kunnolla kulmiin. 

Olin kuitenkin radan jälkeen tosi tyytyväinen ja riemu oli ylimmillään, kun kuulin että saatiin tulokseksi 56,88%! Vihdoinkin päästiin hyväksytysti läpi ja vieläpä ihan kirkkaasti. Paransimme taas tulostamme kymmenen prosenttia viime kisoista! Ei harmittanut edes se, että toiseksi sijoittunut ratsukko sai meitä 10% paremman tuloksen. Meidän sijoitus oli siis 3/4, taisi olla ensimmäinen kerta kun ei oltu Futuran kanssa koulukisoissa viimeisiä! :D 

HeC:1 alkoi heti perään ja menin heti jatkamaan verryttelyä. Futura kuumui laukkaamisesta hieman, mutta oli taas verkassa aika mukavan tuntuinen. Lähdimme heti toisena, joten ei tarvinnut kauaa odotella. Olin tosi tyytyväinen rataan, vaikka eihän se toki täydellisesti mennyt ja taas olisi ollut teiden seuraamisessa parannettavaa. Odotin kuitenkin, että olisin saanut jopa enemmän prosentteja kuin raviohjelmasta, koska ratsastaessa meno tuntui huomattavasti tasaisemmalta. Vähän Futuralla jäi laukkavaihde päälle ja ekassa laukannostossa meinasi hieman singota alta, mutta mielestäni onnistuttiin esittämään radalla useita niin hyviä pätkiä, että odotin  ihan rehellisesti sanottuna parempia pisteitä. 

Kaikkien yllätys oli suuri, kun sainkin vain 49,25% - harmittavan vähän, kun jäi alle prosentista kiinni, että suoritus olisi hyväksytty. Kummassakin luokassa tuomari oli sama, mutta jostain syystä tuomarin mielestä raviohjelmassa istunta, apujenkäyttö, vaikutus hevoseen ja oikeiden teiden seuraaminen oli meillä paremmin hallussa kuin C:ssä ja sain niistä raviohjelmassa arvosanaksi kuutosia. HeC:ssä sain niistä kaikista arvosanaksi 5. Todella outoa, että ne kaikki olisivat alle kymmenessä minuutissa muuttuneet huonompaan suuntaan etenkin kun ainakin selkään Futura tuntui C:tä ratsastaessa paljon rennommalta ja kuuliaisemmalta, vaikka nyt hieman laukasta intoilikin. Minun ja muiden mukanamme olleiden mielestä HeC meni meillä paljon paremmin kuin raviohjelma. 

Kouluratsastus on kuitenkin arvostelulaji, joten ei sovi vetää tuomarin mielipiteistä hernettä nenään, vaikka itse olisinkin päästänyt meidät läpi. Hihii ;D Istunnasta sain palautetta sen verran, että keskivartaloni kiertyy hieman ja että hartiat työntyvät eteen. Könöttäjä mikä könöttäjä! Käsistä ja jaloista ei sanottu yhtään mitään. Ihan hauskaa, että koulutuomarit eivät ole koskaan maininneet halaistua sanaa levottomista tai kovista käsistä ja tuoli-istunnasta, kun taas arvon nettiraati jaksaa aina minua niistä arvostella. Kummassakaan arvostelupaperissa ei ollut mitään erityisen positiivista, ainoastaan mainittu mikä meni milloinkin pieleen. Jossain kohtaa luki täsmällinen, ainoa mukava sana koko paperissa. Se vähän ihmetytti, koska aiemmissa harjoituskisoissa olen huonoista suorituksista huolimatta saanut kannustavaa palautetta. Tuomari oli nyt selvästi aika tiukka, koska tallikavereidemme Mimmin ja Vuoksin papereissa ei myöskään ollut juuri sijaa kehuille hienosti menneestä radasta ja luokan voitosta huolimatta. 

Futura ja Vuoksi

Kuvat ©Aada ja Nina

Kisojen jälkeen tuntui siltä, että muut olivat pettyneempiä tuohon 49% tulokseen kuin minä. Moni sanoi, että meidät arvosteltiin liian alakanttiin ja olisi tuolla suorituksella pitänyt saada yli 50% tulos. Itsekin olen sitä mieltä, että läpi olisi pitänyt päästä. Tottakai tuomarikin varmasti osaa asiansa, mutta mielestäni taso ei ollut kilpailuissa niin kova, etteikö tuolla suorituksella olisi voinut saada yli 50% tulosta. Pääasia kuitenkin on, että itse tiedän kuinka hienosti suoriuduimme aikaisempaan nähden. Kyllä varmasti uskallan jatkossakin käydä koulukisoissa, koska Futura on parantanut suorituksiaan kerta kerralta ja on joka kerta vain rauhallisempi ja tasaisempi.

Sillä mitä tuomari sanoo, ei ole tässä tilanteessa juurikaan merkitystä, koska suoriuduimme kuitenkin niin paljon paremmin kuin aikaisemmissa kisoissa ja jopa paremmin kuin kotona harjoitellessa. Kaikki harmittelivat tuota C:n tulosta minulle ja jotkut tuntuivat olevan jopa vihaisia puolestani, mutta itse en voi mitään sille, että minulla on suupielet edelleen korvissa, koska oli vain yksinkertaisesti niin kiva ratsastaa ja se rata oikeasti tuntui menevän hyvin kaikista rikkeistä huolimatta. Yritin sille tuomarillekin kovasti hymyillä kun oli niin hyvä fiilis lopputervehdyksessä, mutta ei se heltynyt! :D

Kotimatka meni mukavasti ja rennosti kävellen, vaikka vastaan tuli monenlaisia lenkkeilijöitä ja eriskummallisia kulkuneuvoja, kuten lapsia pyöräilemässä perässä liehuvien ilmapallojen kanssa, kävelytiellä ajavia mopoja, busseja, sekä monta pyöräilijää ja lenkkeilijää. Vuoksi ja Futura olivat oikein fiksuja ja rauhallisia. Vuoksikin on entinen ravuri ja oikein hieno kouluhevosen alku. Se on nykyään Futuran naapuri ja tänään pariskunta pääsi ensimmäistä kertaa samalle laitumellekin. Oikein sopuisasti käyttäytyivät. :) Niillä on varmasti paljon kokemuksia vaihdettavana raviajoiltaan.

Pakko vielä sanoa, että minulla on nyt todella hyvä mieli tämän päivän suorituksista! :) Tässä vielä video kouluradoista. Laitoin ne kokonaisina, mutta toivottavasti jaksatte silti katsoa!

Jälkikäteen tarkennusta: Tiedän, ettei HeC:ssä arvostella hevosen liikkeitä ja peräänantoa ja tiedän, että jos olisimme tehneet tarkat tiet, olisimme saaneet varmasti paremmat prosentit, vaikka Futura olisi kulkenut kaula pitkänä. Kisoissa sellaiset ratsukot menivät heittämällä meidän ohitsemme ja se on ihan täysin HeC:n arvosteluperiaatteiden mukaista, tiesin sen jo ennen kisoja. Mutta koska Futura kuitenkin osaa varsin hyvin kulkea pyöreällä kaulalla ja itse en edes pysty istumaan sen harjoitusravissa ellei se kulje rentona, en lähde yrittämään hyviä prosentteja siten, että itse yritän henkeni kaupalla selässä hytkyen tehdä hyvät tiet, kun hevonen posottaa eteenpäin pää ylhäällä. Hyviä teitä on kuitenkin helpoin yrittää silloin kun itse pystyy istumaan selässä pomppimatta ja kun hevonen on avuilla niin hyvin kuin mahdollista. 

Meillä hyvien teiden tekeminen ei ole se helpoin juttu koskaan ollut, koska Futura on kova kyttäämään kaikenlaista. Jopa kotikentällä toisessa päädyssä on usein vaikea päästä kulmiin, koska siellä majailevat pelottavat estetolpat... Ymmärrän kyllä mistä asioista tuomari pudotti pisteitämme, mutta olen silti sitä mieltä, että läpi olisi voinut päästää tuolla suorituksella. Vaikka luokassa sijoittuneet hevoset kulkivat kaulat pitkinä, sijoitukset kuuluivat niille ratsukoille supertarkkojen teiden takia. En siis lähde tämän kummemmin tuomarointia kritisoimaan, kunhan vain ihmettelen sitä miten tiukkaa tuomarointi oli harjoituskisoissa. :)

Ja yrittäkää rauhoittua siellä kommenttiboksin puolella, ei tämä kisaaminen tai minun istuntavirheeni ole mitään haudanvakavia ja rangaistavia tekoja. Jos koet olevasi minua taitavampi, ole sitä rauhassa ja ylpeänä, äläkä turhaan käytä aikaasi harrastelijoiden mollaamiseen. Enköhän minä ajan kanssa saa virheeni korjattua, mutta en jaksa ottaa niistä stressiä. Olen myös suorittanut B-merkin kouluohjelman hyväksytysti jo vuosia sitten, joten turha lähteä arvailemaan, että olisi käsieni levottomuudesta tai huonosta istunnastani kiinni tuo C:n läpipääsemättömyys. Olen kuitenkin tässä vuosien varrella kehittynyt ja istuntani on ollut silloin B-merkkiä suorittaessani vielä nykytilannettakin huonompi. Minusta ratsastuksen pitää olla hauskaa yhdessäoloa hevosten ja muiden harrastajien kanssa! Ei tässä mihinkään Olympialaisiin olla menossa, joten löysentäkää sitä nutturaa. :)