tiistai 25. elokuuta 2015

Kuulumisia ja ajatuksia

Taas viikko ehti hujahtaa ohi ilman uutta postausta. Kavereiden kanssa on mennyt aikataulut sen verran ristiin, etten ole saanut tallille kuvaajaa mukaan. Futuran kanssa olen jatkanut kuntoutusta samalla tavalla, pysytellen edelleen vain 15-20 minuutin ratsasteluissa. En ole vielä uskaltanut ratsastaa päivittäin, vaan olen mennyt yleensä korkeintaan kahtena päivänä peräkkäin selkään ja välissä vain juoksuttanut tai jumppaillut Futuraa maasta käsin. Eilen kävimme ensimmäisellä maastolenkillä siten, että otimme vähän laukkaakin. Futura oli tosi innoissaan maastoilusta, enkä melkein malta odottaa sitä, että pian päästään taas kunnon maastoihin ja vähitellen tekemään pidempiäkin lenkkejä. Muutto on sovittu tämän viikon sunnuntaille. Toisaalta on haikeaa jättää nykyinen tallipaikka, joka on kaikin puolin aivan mahtava, mutta kuitenkin odotan muuttoa hyvillä mielin. 


Täytyy vielä vähän palata tuohon edelliseen postaukseen. Jotenkin minulle on tullut joistain kommenteista sellainen käsitys, että ihmiset olettavat minun olevan aina suorastaan musertuneen murtunut siitä, jos saan pari negatiivista kommenttia. Ehkä jotkut olettavat tällaista siksi, että kirjoitan toisinaan kokonaisen postauksen niiden pohjalta, mutta se johtuu yksinkertaisesti siitä, että jos jokin asia herättää minussa inspiraation postauksen kirjoittamiseen, en kauaa mieti ennen kuin kirjoitan. Lisäksi oikaisen mielelläni mahdolliset väärinkäsitykset kirjoittamalla ihan kunnon postauksen, koska sillä tavoittaa enemmän ihmisiä kuin yksittäiseen kommenttiin vastaamalla.

Sain edelliseen postaukseen valtavasti kivoja ja kannustavia kommentteja. Lisäksi julkaisematta jäi lähemmäs 10 sellaista kommenttia, joissa valitettiin minulle siitä että blogiani ei jaksa enää lukea kun valitan joka asiasta ja että olen ihan naurettava, kun vedän herneet nenään tai masennun totaalisesti siitä, jos saan kaksi negatiivista kommenttia johonkin postaukseen. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa, nimittäin jätän suurimman osan negatiivisista kommenteista julkaisematta, joten ne kaksi kommenttikentässä näkyvää herjaa eivät aina ole se koko totuus.


Minut tuntevat ihmiset varmasti tietävät, etten ole mitään valittajatyyppiä ja pääsen nopeasti ohi harmituksista ja pettymyksistä. Toki mielipiteitä sisältävä ja osittain negatiiviseen aihepiiriin pureutuva postaukseni saattaa jonkun mielestä vaikuttaa siltä, että tarkoitukseni on valittaa. Täytyy nyt kuitenkin sanoa, että tapoihini harvemmin kuuluu valittaminen - väärinkäsitysten oikaiseminen ja ihmisten herättely sen sijaan sitäkin useammin. Haluan kirjoittaa postauksia, jotka herättävät tunteita ja ilmeisesti onnistunkin siinä, kun niihin tulee niin monenlaista kommenttia. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan ole valittaa tai olla ilkeä.

En ole pitkään aikaan mitenkään masentunut tai lannistunut saamistani negatiivisista kommenteista. En muistaakseni ole edes maininnut esimerkiksi noista pariin edelliseen postaukseen tulleista kommenteista kellekään kaverilleni, mikä tarkoittaa etteivät ne loppupeleissä ole olleet minulle mikään maata mullistava juttu. Toki se aina suututtaa, jos joku käy sellaisten asioiden kimppuun, jotka ovat itselle niitä tärkeimpiä. Negatiiviset kommentit on helppo suodattaa silloin kun elämässä ei ole stressiä, mutta vaikka Futura onkin jo hyvää vauhtia toipumassa, akuutista ja stressaavasta vaiheesta on vielä niin vähän aikaa, etten jaksaisi nyt kuunnella mitään ylimääräistä urputusta. Tässähän on kyseessä minun blogini, jonka sisällön saan itse määritellä. Haluan, että blogi on itselleni hyvän mielen paikka, johon on mukava tulla kirjoittamaan uusia postauksia. Koska tahansa voin pistää pillit pussiin, jos bloggaaminen ei enää kiinnosta ja jos jatkuvasti kommenteista saa lukea vain valitusta, motivaatio bloggaamiseen laskee. Sen vuoksi jätän yleensä negatiiviset kommentit julkaisematta. Poissa silmistä, poissa mielestä - sitten pysyy motivaatiokin paremmin kohdillaan.


Pohdiskelen mielelläni asioita ja ihmisten tarkoitusperiä, joskus vähän liiankin paljon. Haluan kirjoittaa blogiini aitoja ajatuksiani, enkä pelkästään kiiltokuvamaista pintaliitohöttöä. Vaikka kirjoittaisin kokonaisen postauksen muutaman negatiivisen kommentin pohjalta, en tarkoita sitä minään valitusvirtenä kaikkia lukijoita kohtaan, vaan monesti pohdin asiaa ihan yleisellä tasolla ja käytän vain esimerkkinä omia kokemuksiani ja ajatuksiani.

Onkin erikoista, kuinka osalta tulee edellisen postauksen kaltaisiin postauksiin ilahtuneita kehuja siitä, että olen niin aito, rehellinen ja kerron avoimesti ajatuksistani. Osa taas lyttää minut alimpaan maanrakoon siksi, että he kokevat tuon saman rehellisyyden ja avoimuuden rasittavana valituksena. Taas tämä on varmaan näitä juttuja, joita ei vain yksinkertaisesti voi välttää. Täytyy vain taas todeta, että kaikkia ei vain voi miellyttää ja jos minun tekstini ärsyttävät, mikset sitten jo painanut ruksia siellä oikeassa yläkulmassa? Kukaan ei pakota näitä lukemaan. 

Olen siis kaikista noista ikävämmistäkin kommenteista huolimatta ollut oikein hyvillä fiiliksillä koko tämän viikon, eivätkä ne kommentit ole millään tasolla pyörineet mielessäni - eivät ennen kuin tänään tarkistin blogiin tulleet kommentit ja oli taas ilmaantunut yksi murheenkryyni, joka olisi pidempään silmissäni pyörineenä aiheuttanut pahaa mieltä ja motivaation laskua. *klik* Poistettu.

Toissaviikonloppu kului Espoon saaristossa telttaillen maailman parhaassa seurassa ja viime viikonloppu kaveripariskunnan kanssa paljussa lekotellen. Muuten viikkoni ovatkin täyttyneet töistä, mutta Futuran kanssa olen ehtinyt touhuilla ihan ajan kanssa lähes joka ilta. Täytyy myöntää, että uni olisi maistunut monena aamuna huomattavasti sallittua pidempään, vaikka normaalisti olenkin aamuvirkku. On siis tullut touhuttua kaikenlaista ja olen tosi väsynyt, mutta silti onnellinen ja optimistinen tällä hetkellä.

Jotta minulla olisi tänne blogiin muutakin kirjoitettavaa, kuin näitä tällaisia pohdiskelevampia postauksia, jotka osa lukijoista kokee valituksena ja kitinänä, pyytäisinkin teiltä nyt postaustoiveita ja vaikka jotain kiperiä kysymyksiä. Voisin tehdä vaikka sellaisen kysymyspostauksen, johon ottaisin mukaan vähemmän kysymyksiä, joihin sitten vastaisin vähän laajemmin. Jos jotain muitakin kivoja ehdotuksia tulee mieleen, otan niitä mielelläni vastaan! :)


tiistai 18. elokuuta 2015

15 minuuttia

Olen nyt varmaan viiteen kertaan miettinyt, kirjoitanko tämän postauksen vai en. Ehkä joku on tämän luettuaan sitä mieltä, että hermostun ja otan itseeni liian helposti, mutta siitä huolimatta haluan kirjoittaa tämän. Siksi, koska en ymmärrä miksi ihmiset eivät osaa olla iloisia toisen puolesta. On surullista, että joku kokee toisen onnen olevan häneltä pois ja mahdollisesti kommentoi sen takia ikävästi silloin kun joku kertoo pienestäkin ilonaiheestaan.

Eikö ihminen saa olla pienestä kiitollinen? Onko muiden pakko tulla latistamaan toisen hyvä fiilis, kun pientä edistystä on tapahtunut ja vihdoinkin valoa näkyy tunnelin päässä? Olisiko muka oikeasti mukavampaa, jos sillä toisella menisikin huonosti? Onko se sinulta pois, jos jollain muulla menee hyvin? 

Mikä omituisinta, tässä ei nyt edes ole kyse siitä, että olisin saavuttanut jotain erityistä tai että jollain olisi syytä olla minulle kateellinen tai katkera. Vähän aikaa sitten olin jo varautunut siihen, että Futura ei ehkä enää koskaan puhaltele niskaani, laita höpsösti jalkoja ristiin käytävällä seisoskellessaan tai kiidätä minua tuulen lailla pitkin peltoja. Pelkäsin parin  viikon ajan ihan oikeasti, ettei Futura enää palautuisi entiselleen tai että se saattaisi jopa lähteä viimeiselle matkalleen. Sitten selvisi helpottava diagnoosi; Futuralta löytyi kinnerpatti oikeasta takajalasta, niveltulehdus vasemman takajalan kintereestä ja takajalkojen kiputilan vuoksi myös selkä oli kipeytynyt sen verran paljon, ettei Futura olisi halunnut enää edes liikkua. Olen tämän diagnoosin jälkeen maksanut itseni kipeäksi eläinlääkärilaskuista ja nähnyt paljon vaivaa kuntouttaakseni Futuraa parhaalla mahdollisella tavalla. Kun olemme nyt vihdoin kuntoutuksen kanssa siinä pisteessä, että Futuralla pystyy jo lyhyitä aikoja ratsastamaan, en ymmärrä miksi jotkut ihmiset tulevat valittamaan, että kuntoutan Futuraa väärin ja etenen liian nopeasti (tosiasiassa etenen fysioterapeutin ja eläinlääkärin ohjeiden mukaan) tai että Futura liikkuu jäykän näköisesti - mikä on kinnerpattihevoselle ihan normaalia. Tärkeintähän on nyt, että Futura ei ole enää kipeä, eikä onnu tai kieltäydy liikkumasta kuten vielä pari viikkoa sitten.

Futura on vielä kuntoutusvaiheessa, eikä tällä hetkellä kenenkään ole syytä odottaa siltä mitään tyylipuhdasta kentällä liihottelua. Pitäisi olla sanomattakin selvää, että kuukauden kävelyliikunnan jälkeen vähitellen töihin palaavalta hevoselta ei vaadita samanlaista suoritusta kuin säännöllisesti treenatulta ja täysin terveeltä hevoselta. Mielestäni Futura liikkui eilen tilanteeseen nähden erittäin kivasti ja olen aivan mahdottoman iloinen ja kiitollinen siitä, että se on lähtenyt toipumaan näinkin hyvää vauhtia. Nyt Futuralla on välissä pari kevyempää päivää jumppailun ja juoksutuksen merkeissä. Sen jälkeen kokeilen taas ratsastusta uudestaan.

Olen saanut fysioterapeutin ja eläinlääkärin suunnittelemat, uudet kuntoutusohjeet jatkoa varten. Toimin niiden ohjeiden mukaan, jotka olen saanut, eikä kellään pitäisi mielestäni olla niihin mitään sanomista. Nähtävästi jotkut kuitenkin olettavat tietävänsä eläinlääkäriä, fysioterapeuttia ja minua paremmin, kuinka Futuraa tulisi kuntouttaa. Ensinnäkin, kinnerpattien hoitoon kuuluu ennenkaikkea säännöllinen liikutus. Koska Futuran selkä oli kipeytynyt takajalkojen kiputilojen seurauksena, sain ohjeeksi aloittaa liikutuksen totuttamalla Futuraa parin päivän ajan satulaan - ensin taluttaessa ja sitten juoksuttaessa. Ohjeena oli, että kunhan Futura ei satulan käytön seurauksena taas kipeydy tai muutu haluttomaksi liikkumaan, voin ensin köpötellä selästä käsin maastossa - alkuun 5 minuuttia kerrallaan, sitten 10. Ja jos tämäkään ei vaikuta negatiivisesti, voin sen jälkeen ratsastaa rennosti 15 minuuttia kaikissa askellajeissa. Mieluiten Futuran kanssa pitäisi nyt maastoilla ja hyviin maastoihin päästäänkin onneksi loppukuusta. Joka päivä Futuran tulisi jollain tapaa liikkua tai edes jumpata ja välissä on pidettävä myös maastakäsittelypäiviä, jolloin selkä saa levätä. Ja näin jatketaan, mikäli takapakkia ei tapahdu. Kaikin puolin seuraillaan tilannetta niin selän kuin jalkojenkin osalta ja jos tarve vaatii, piikitetään oikea takajalka vielä uudelleen. 

Selvennyksenä nyt kaikille kuntoutuksesta vouhottaneille, että kyseessä EI OLE jännevamma, hankkarivamma, tmv lepoa vaativa vamma. Futuran jalkavaivoihin lääkkeenä on LIIKUNTA. Mitään askellajia ei Futuralta ole kielletty, mutta toki aloitin ratsastuksen varovasti ja ensin ihan vain käyntilenkeillä maastossa, ilman satulaa ja pitkin ohjin. Ohjeena oli, että parin päivän välein liikunnan rasitusastetta voidaan nostaa. Selkäkivut olivat fysioterapeutin edellisen tutkimuksen mukaan jo kokonaan poissa, joten nyt vain pyritään pitämään yllä selkälihasten hyvää kuntoa ja palauttamaan Futura normaaliin liikutukseen huolehtien siitä, ettei selkä enää kipeytyisi. Futuran kuntoutukseen kuuluvat nyt puomi- ja kavalettiharjoitukset käynnissä, erilaiset jumppaliikkeet ja tuo ratsastukseen palaaminen asteittain, ihan kaikissa askellajeissa. Edelleenkään mitään aktiviteettia ei ole erikseen kielletty - koko ajan täytyy vain seurailla kuinka Futura liikunnan lisäämiseen ja monipuolistamiseen reagoi. 

Moni on kysellyt, tuleeko Futurasta nyt vain maastomopo tai kouluhevonen. Tuohon kysymykseen on tosi vaikea tässä vaiheessa kuntoutusta vastata mitään muuta, kuin että kuulemma lähes joka toisella kilpahevosellakin on kinnerpattimuutoksia. Ne ovat todella yleisiä ratsuhevosilla, eivätkä yleensä akuutin luutumisvaiheen jälkeen enää vaikuta käyttöön mitenkään muuten kuin siten, että hevonen saattaa kovastikin jäykistyä vapaapäivien jälkeen. Kinnerpattitapauksia tulisikin liikuttaa mieluiten päivittäin. Futuran este-ennätykset on varmastikin jo tehty, mutta moni hevonen selviytyy hienosti yli metrinkin radoista kinnerpattien kanssa. En siis lähde tässä vaiheessa sulkemaan pois hyppäämistä. Kaikki riippuu täysin siitä, miten Futura kuntoutuu - kaikki on tietenkin aina yksilöllistä ja on olemassa myös pieni mahdollisuus, että kinnerpatit luutuvat hyvin hitaasti tai eivät ollenkaan. Jos niin ikävästi käy, niin sitten mennään tilanteen mukaan. Se nyt on kuitenkin selvää, että jos Futura ei jostain syystä jatkossa kestäisikään hyppäämistä, niin sitten hyppääminen loppuisi siihen. Tällä hetkellä mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, ettei Futura voisi enää palautua täysin entiselleen. Aion nyt tulevan syksyn ja talven ajan kuntouttaa Futuraa ihan kaikessa rauhassa, joten mikäli esteille vielä joskus palataan, se ei tapahdu ainakaan tämän vuoden puolella.

Toivoisin, että kenenkään lukijan ei tarvitsisi enää tämän jälkeen kyseenalaistaa sitä, miten minä Futuraa kuntoutan ja millaista liikuntaa Futura diagnoosinsa perusteella kestää. Fysioterapeutti ja eläinlääkäri ovat suunnitelleet Futuralle kuntoutusohjelman, jota noudattamalla ja tilanteen mukaan soveltamalla uskon pystyväni kuntouttamaan hevostani parhaalla mahdollisella tavalla. Luotan tässä asiassa ammattilaisten näkemykseen, enkä ikävä kyllä aio huomioida nimettömien huutelijoiden neuvoja. Vaikka olenkin sitä mieltä, että lukijat ja heidän kanssaan syntyvä vuorovaikutus ovat bloggaamisen suola ja sokeri, en silti jaksa tällaisessa tilanteessa kuunnella ihan kaikenlaista soopaa. En tietenkään oleta, että jokainen siellä ruudun takana haluaisi lähettää minulle vain kasakaupalla tukea ja positiivisia kommentteja kehuineen. Ei kaikkien tarvitse pitää minusta, blogistani tai uskoa sitä, että kuntoutan Futuraa ammattilaisilta saamieni ohjeiden mukaan. Toivoisin kuitenkin hieman enemmän hienotunteisuutta. Joskus toisen ihmisen mitättömältäkin vaikuttava ilonaihe voi oikeasti olla henkilökohtaisesti isokin juttu. Menin eilen illalla leveästi hymyillen kotiin - kaikki siksi, että sain ratsastaa omalla hevosellani viisitoista minuuttia. Yksi parhaista viidestätoista minuutista tähänastisessa elämässäni. Oliko se onnellinen viisitoista minuuttia pois sinulta?  En jaksa uskoa.



Kiitos kuvista suvililja.net!